Uudet trigoot, suomalainen sisu ja joskus myös prkl!

Urheiluhullu. Joogaan hurahtanut. Oman elämäni Venus Williams. Juoksuaddikti. Ihan miten vaan, mutta aina hyvällä fiiliksellä. Sitä on jotenkin niin vaikeaa selittää ihmisille, jotka eivät ole löytäneet urheilun tuomaa euforiaa, miten on pakko päästä salille tekemään jalkatreeni tai tenniskentälle iskemään aviomiehen kanssa palloa, kun pariin päivään ei ole työn takia ehtinyt tai kroppa kangistuu alle. Tai miten kiireettöminä aamuina on avattava joogamatto olohuoneen lattialle ja herätellä kehoa, availla lantiota, rankaa ja mieltä uuteen päivään.

Kehon ja mielen hyvinvoinnista on tullut elinehto. Joku voisi ajatella, miksei myös nimitellä, tätä hulluudeksi. Sittenpähän meitä hulluja maailmassa riittää. Joku arvuutteli joskus, että omaankohan ortoreksian tautikuvauksen määrittelemät oireet. Ortoreksia!! En omaa. Lääketieteellinen ortoreksian tautikuvaus on vielä hyvin kaukana siitä, miten itse elämääni kontrolloin ruoan ja liikunnan osalta, mutta kyllä, kyllä mä mietin ajatuksella mun liikunnan ja herkuttelun tasapainoilua. Yritän myös taiteilla kasvisruoan, gluteenittoman ja superfoodien coctaileilla niin, että mun vanheneva kroppa ei sammaloidu. Eli pitää olla vähän ”kurinalaista” ja vastapainoksi saa antaa mennä vaan. Silloin syödään suklaata ja loikoillaan. Tai juodaan cavaa ystävien kanssa ja kärsitään päänsärystä seuraavana päivänä. Eli loikoillaan vielä yksi extrapäivä Netflixiä tuijotellen ja herkkuja suuhun tunkien. Ei tässä mitään supernaisia kuitenkaan olla. Ja ruokiani mä en punnitse. Sille tielle saa lähteä ne, joiden tarkoitusperiä se palvelee.

Ja mitä pahaa pienestä kurinalaisuudesta on, jos kaikenkaikkiaan kuitenkin nauttii elämästä ja jaksaa eteenpäin hymyillen? Bonuksena näyttää ihan mukiinmenevältä ikäisekseen ja positiivinen mielikin on voimavarana. Sen siitä saa kun harrastaa liikuntaa. Oispa hienoa, jos lääkäri voisi kirjoittaa tiettyjen lääkkeiden sijaan reseptin joogaan ”tunti kerrallaan runsaan nesteen kera, 2 x viikossa, sarjakortti kulutettava loppuun”. Ja Kelakorvauksella tietenkin. Voisi moni Burana ja Panadol paketti jäädä apteekin hyllylle.

Niin mitä pahaa tässä hulluudessa on? Ei siis yhtään mitään, päinvastoin. Mikäköhän siinä on, että ihmiset ei pyri panostamaan omaan hyvinvointiinsa, kun tiedetään kuitenkin, että sillä saa terveyttä, hyvän mielen, potutukseen ja muuhun mielen harmiin terapeuttisen vaikutuksen, jaksamista arjen pyöritykseen ja samalla vielä kanssaihmistenkin hyväksyntää kun hymy tulee luonnostaan.
Mä tykkään kun peilistä katsoo takaisin hyvinvoiva nainen. Pienet silmäpussit saa silmänympärysvoiteella ja meikillä piiloon, naururyppyjä ei tarvitse edes piilotella – nehän kertoo vaan iloisesta ihmisestä. Se on se kokonaisuus mikä ratkaisee.

Anyhow itse olen tyytyväinen ja onnellinen näin. Joskus toki munkin on vaikea vääntäytyä liikunta-aktiviteetteihin esimerkiksi raskaan työpäivän jälkeen. Mutta se, että sinne jonnekin kuten salille tai joogaan tai lenkille tai tennikseen on sitten vääntäytynyt, kiittää itseään kun olotila hipoo täydellisyyttä.

Monen kuulee valittavan ajanpuutetta. Kummallista, miten kuitenkin niin moni ehtii helposti kolme-neljä kertaa viikossa palaverien ja lastenkyyditsemisten ym. lisäksi tekemään ihan samat treenit kuin yksin asuvatkin. Höpöhöpö sanon minä. Tekosyitä. Niitähän maailmassa riittää. Asenne se on mikä ratkaisee.

Itselleni hyvänä motivaattorina toimii kivat treenivaatteet. Mä oon niitä ihmisiä, jotka tykkää panostaa vaatteisiin ja omaan stailiin – jopa urheillessa. Olen siis myös tekstiiliurheilija. Yksi rasti lisää seinään. Jos mun juoksu kulkee paremmin uusissa legginsseissä tai mun rystylyönnit sujuu paremmin uuden tennismekon tuoman fiiliksen johdosta, niin A L O H A ystäväni. Ostakaa uusi mekko, toppi, värikkäät kompressiosukat tai vaikka uusi treenikassi. Urheilun pitää, ja se saa, olla sopivasti myös luksusta. Lisäksi suomalaista sisua ja joskus myös vähän kirosanoja.

Love, K.

Yksi vastaus artikkeliin ”Uudet trigoot, suomalainen sisu ja joskus myös prkl!”

Kommentointi on suljettu.