#aloha

Joku viisas on sanonut, ettei ilman unelmia voi elää. Uskon itsekin sen olevan totta, sillä niin viisaalta ja todelliselta se kuulostaa. Jokaisella on haaveita ja unelmia, joita kohti ehkä tiedostamattaankin pyrkii. Uskoisin, että kovin tylsää ja hiljaista olisi pään sisällä, sydämessä sekä elämässä, jos mistään ei haaveilisi tai mikään unelma ei kuljettaisi jotain kohti.

Tänään paistaa aurinko, ulkona alkaa pikkuhiljaa lämpenemään ja narsissit näyttää kauniilta Pääsiäisen jälkeenkin. Olen pessyt ikkunoita ja siivonnut parveketta, sillä se on minulle tärkeä paikka –  mäntymetsään tuijottaen, linnunlaulua kuunnellen, olen itselleni rauhaisassa ja vapauttavassa paikassa, jossa voin haaveilla, mietiskellä, nauttia auringosta ja juoda aamukahvini.

On ihmisiä, joiden mielestä kevään mukana tulee muutkin kurjuudet. Onhan meillä myös vakiintunut nimitys kevätmasennuksesta. Valitettavasti joudun työssäni todistamaan näitä surullisia tapauksia, joiden elämä kaatuu muun maailman ja luonnon kukoistamisen alkaessa. Omanlaiseni optimisti näkee maailman uusiutuvan, muttei se poissulje sitä, että kaikki eivät voi nähdä tätä keväistä kauneutta tai että kaikilla ei ole voimavaroja niistä haaveista kiinnipitämiseen.

Tänä aamuna istun parvekkeella villasukissani, lämmin bulletproof-kahvi kädessäni ja mietin, että koska yhdestä onneani ylläpitävästä asiasta on viimeaikoina taas selkäoireilujeni vuoksi tullut sekä päivän polttava kysymys että sen ratkaisu, tutkin yhä uudelleen ja uudelleen tuloksia, ortopedin lausuntoja ja yritän ymmärtää kokonaisuuden, jotten aiheuttaisi itselleni enempää harmia joogatessani. Tällä viikolla olen siis aktivoitunut joogaamaan jokaisena aamuna, sillä rankani yläosakin on muljahtanut oireiluiden kiertoradalle ja tiedän, että jooga auttaa. Samalla se auttaa myös vapautumaan negaatioista, huolista, näkemään hyvän ja saa ajatuksen kulkemaan kirkkaammin. Lisäksi olen kävellyt hikilenkkejä nopealla kilometrivauhdilla, askelkyykännyt metsäpoluilla ja näinikään onnistuneesti pystynyt tekemään koko kehoa huoltavaa ja voimistavaa treeniä. Kehonhuollon merkitys pääsi jälleen ottamaan valtaa päivittäisessä ajatuksenjuoksussa, sillä liikuntaa harrastavan kroppa onnistuu menemään jumiin yllättävän nopeasti liikkumattomana.

Päätin myös tässä autuuden ja onnen olotilassani avata teille erään itselleni merkityksellisen sanan sisältöä eli kaulassanikin roikkuvan ALOHA -statussymbolin merkitystä niin, että sen syvin tarkoitus aukeaa niin kaulakoruani tuijottaneille kuin sen sanomaa kysyneillekin.

ALOHA on Hawailla käytetyin sana. Se voi tarkoittaa hawaiin kielellä moi tai näkemiin, mutta se tarkoittaa myös rakkautta ja kiintymystä. ALOHAa voidaan käyttää eri variaatioina sanoja yhdistämällä toivottamaan esimerkiksi hyvää huomenta ”aloha kakahiaka” tai toivottamalla hyvää iltaa ”aloha ahiahi”. Alkuperäinen aloha tarkoittaa tätä hetkeä; hengittämistä, elämän hengittämistä. Se tulee sanoista ”alo” joka tarkoittaa nykyisyyttä, edessä olevaa sekä kohdattavaa ja ”ha” joka tarkoittaa hengitystä.

Aloha on elämäntapa, jossa kanssaihmisiä kohdellaan rakkaudella sekä kunnioituksella ja sen syvin oppi perustuu itsensä kunnioittamiseen sekä rakastamiseen ja sitä kautta taasen mahdollistamaan samojen positiivisten tunteiden jakamista ympärilleen. Näin ollen ALOHA -tervehdys pitää itsessään sisällään jo paljon syvemmän tarkoituksen kuin suomalainen moi tai ruotsalainen hej satunnaisine kädenheilautuksineen.

Inspiroituneena Alohan filosofiasta ja merkityksestä monet instituutiot ja businekset ovat ottaneet sanan myös käyttöönsä. Ei kai tuo mikään ihme ole – minäkin, Hawailla vain haaveissani ja elokuvien kautta käyneenä, löysin itselleni ALOHAsta merkityksen: Aloha on pyrkimystä elää harmoniassa, kykeneväisyyttä ymmärtää omaa kehoa ja sielua sekä tietenkin sen ymmäryksen jatkuvaa tavoittelua. Kun eletään ALOHAn hengessä, luodaan positiivisia ajatuksia sekä tunteita – lähetetään ja vastaanotetaan positiivisuutta.

Monestihan se mielentila, johon heti herättyämme virittäydytään, hallitsee lähes koko päivää. Tai ainakin se saattaa vaikuttaa päivän kulkuun työnteossa ja muissakin sosiaalisissa tapahtumissa. Eikö siis olisi ihanaa heti aamulla tuntea kepeyttä ja elämäniloa; nauraa, hymyillä, tuntea riemua, olla innoissaan päivän tulevista asioista ja lähteä jakamaan hyvää mieltä eteenkulkevien ihmisten keskuuteen? Tottahan se on, että jotkut meistä on aamuihmisiä ja jotkut ei. Itse lukeudun näihin aamuihmisiin, jotka täyttävät muiden ärsytyskiintiötä heti aamutuimaan energisellä hyväntuulisuudellaan. Mielestäni aamulla on paras aika lähteä lenkille, levittää joogamatto lattialle ja tehdä hellä harjoitus kun muu perhe vielä nukkuu tai kävellä ulkona ja haistella raikasta kevät ilmaa, siivota, touhuta.. Olen todellakin parhaimmillani oman kehoni ja mieleni kanssa aamutuimaan.

Valitettavan usein omassa hyväntuulisuudessani törmään ihmisiin, jotka mitä luultavammin eivät ole niitä aamuihmisiä. Tapaan välillä myöskin niitä oman elämänsä mörököllejä, joiden kanssa olen aivan sanaton. Olen testannut tätä positiivisuuden tartuttamista erinäisissä tilanteissa ja tiedän mistä puhun. Kuinkakohan monen ajattelit aamuruuhkassa, raitiovaunussa vastaavan hymyysi? Tai kuinka moni vastaa työpaikallesi kukonlaulun aikaan saapuessasi iloisesti hyvän huomenen toivotukseesi? Oikeasti ja hyvin valitettavasti: ei kovinkaan moni. Örähtely on jotenkin ominaisempi verbi kuvaamaan tätä tervehdyksen ulosantia.

Tein itse taannoin hymyilytestin päiväsaikaan raitiovaunun takaosassa, jossa oli ehkä kymmenen matkustajaa. Kaksi heistä hymyili aidosti takaisin, muutaman naama vääntyi jonkinlaiseen virneeseen, luultavasti hämmästyksen tai säikähdyksen tuottamaksi naamanväänteeksi, loput käänsivät katseensa pois. Itseäni hymyilytti entistä enemmän, sillä tämä testi hämmennyksineen osoitti sen minkä jo tiesinkin olevan totta.

ALOHA tarkoittaa, että aurinko on meissä – ei sen säteilyyn vaadita muuta kuin avointa ja iloista mieltä, nautintoja ja paljon ihania kokemuksia. Hyvä olo tarttuu yhtä nopeasti kuin huonotuulisuuskin. Ja jos saan valita kumpaa tartutan, on vastaus helppo.

Ilkeily, negatiivisuus, pahan puhuminen, pahan tarkoittaminen, epäkunnioittava käytös, kiusaaminen, jne. heijastavat ihmisten omaa pahaa oloa ja toivotankin näille omien negaatioidensa kanssa kamppailevien ihmisten elämään paljon valoa. Purkakaa oloanne, ilo löytyy sieltä sisältä.

ALOHA!

Love, K

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla