Kärsimystä ja kullan kimallusta

Kaiken kamaluuden keskellä on löydettävä ilon ja onnen hetkiä, vaikka kauneudenhoidosta. Paistaa se aurinko risukasaankin – tänään siitä saatiin taas yksi muistutus. Oli kultaa ja kimalletta, pientä kiljumistakin. Mutta hymyni on nyt ainakin leveämpi tai ainakin hymykuoppani erottuvat kasvoistani astetta kauniimmin.

Varasin pari viikkoa sitten ajan kauneushoitoon, ajatuksissani oli jotain kirkastavaa, silottavaa ja uudistavaa. Otin yhteyttä Kauneuskeskus MedSpahan, joka sijaitsee Abrahaminkatu 6:ssa Helsingin keskustassa. Ystäväni, joogaohjaaja, meikkitaiteilija, kampaaja ja kauneushoitaja Heidi varasi minulle ajan ja sanoi tekevänsä jotain ihanaa. Heidi kertoi lukeneensa blogejani ja olevansa kärryillä kokemuksistani menneinä kuukausina sekä tiedostavansa tarpeeni saada hellimistä kauneuden osalta.

Tänään menin hoitoon. Toinen  ystäväni oli käynyt Heidillä mikroneulauksessa ja sanoi sen tehneen iholleen hyvää. Iho hehkuu ja näyttää uudistuneelta. Eilen auringonvalossa tutkailin näitä mikroneulauksen läpikäyneitä kasvoja ja kieltämättä tulos miellytti silmääni. Uskaltaisinkohan itse kokeilla? Neulat pelottaa sairaanhoitajaakin kun ne kohdistuu omaan nahkaan.

Heidi ohjasi minut huoneeseen makaamaan, puhdisti kasvoni ja kertoi suunnitelleensa ensin manuaalisesti mikroneulata kasvoni ja laittavansa sen jälkeen ihon vanhenemista ehkäisevän ja ihoa eheyttävän kultanaamion.

Kultanaamio on antioksidanttinen naamio, joka taistelee ihon vanhenemisprosessia vastaan antaen sille lisäksi nuorekkaan hohteen. Se tasoittaa ihon pigmenttimuutoksia ja suojaa ihosoluja vapailta radikaaleilta. Vaikutus kestää 3-4 viikkoa.
Sen teho perustuu luonnonmukaisiin bioaktiivisiin ainesosiin, sillä bioaktiiviset ainesosat auttavat ihon luonnollisen tasapainon palautuksessa vahvistamalla alimpaa ihokerrosta. Naamio sisältää A-, C- ja E-vitamiinia, vihreästä teestä tehtyä uutetta, merileväuutetta ja tietenkin sitä kultaa.

Kultanaamiolle saadaan paras mahdollinen teho kun iho mikroneulataan ennen sen laittoa. Mikroneulaus on myös ihoa uudistava hoitomuoto, jonka tarkoitus on parantaa ihon pintaryppyjä, juonteita ja arpimuutoksia kasvoilla. Hoidossa pienillä rullassa olevilla neuloilla käsitellään ihoa niin, että ihoon tulee pieniä mikroskooppisia reikiä. Neulojen pituudesta riippuen reiät jäävät joko pinnallisiksi tai ulottuva

Mikroneulaus
Mikroneulaus
Kultanaamio/ Hannibal Lecter style
Kultanaamio/ Hannibal Lecter style

syvemmälle. Lyhyillä neuloilla tehdään hoitoja, joissa imeytetään tehoaineita kasvoille.
Näin minulle tehtiin.

Itse olin ajatellut happokuorintaa, mutta koska kesä on jo ovella ja auringonpaiste toivottavasti lisääntyy, ei happokuorinta ollut Heidin mielestä tässä vaiheessa järkevää. Happokuorinnan jälkeen aurinkoa on vältettävä kolmisen viikkoa, eikä kasvoni olleet kuulemma kuivat tai muutenkaan happokuorinnan tarpeessa. Ja kaiken kukkuraksi olen helposti ruskettuva sekä auringonpalvoja, joten parempi jättää kuulemma syksyyn.

Mikroneulauksella aloitettiin. Auts! Aluksi sattui ja nipisteli, iho kuitenkin turtui nopeasti ja rullaus sujui jotakuinkin helposti. Onneksi se oli kuitenkin nopeasti ohi. Huulen ja nenän välinen kaistale teki erityisen kipeää. Samoin otsa. Muistutin tässä vaiheessa punanahka-intiaania. Nahka helotti ja kihelmöi.

Heti perään Heidi asetti kasvoilleni naamarin tapaisen kultanaamion, nauratti kun katsoin puhelimesta itseäni. Näytin Hannibal Lecteriltä. Iho alkoi kihelmöimään enemmän ja mietin, että nyt aineet pääsevät imeytymään syvälle ihooni ja vaikutus tuntuu nipistelynä. Lopputuloksen Heidi lupasi olevan ihan muuta kuin nyt tuntuva reaktio.

Makasin 20min hoitopedillä, sitten naamio nostettiin pois, naamion ainesosilla siveltiin vielä kasvot kauttaaltaan ja päälle hierottiin hellästi hoitava rasva. Peilistä katsoi hehkeä ihoinen nainen. Punaisuuskin oli poissa. Iho oli hetkessä muuttunut puhtaaksi, pehmeäksi ja sädehtiväksi. Wau!

Kasvohoidot on vuosien saatossa muuttuneet paljon. Enää ei tarvitse kärsiä perinteisen ja inhottavan kasvonpuhdistuksen kautta saadakseen puhdas, hehkuva ja sileä iho. Muun muassa happokuorinnalla saa kuulemma epäpuhtaudet helposti pois eikä tarvitse vedet silmissä kiduttaa itseään nipistelevän kosmetologin käsittelyssä. Kullan kimellyskään ei ole enää vain starojen yksinoikeus vaan hoitoa voi saada pikkurahalla mistä vain, lähes milloin vaan. Tarjoajia on useita.

Jos mielit kokeilemaan jotain pientä luksusta arjen keskelle, suosittelen Heidin käsittelyä. Hieman kultaa ja kärsimystä, mutta lopputulos on loistava – ainakin ihosi loistaa!

MedSpa tarjoaa blogini lukijoille Mikroneulauksen + hyaluronihappo naamion/ kevyen happokuorinnan yhteishintaan 39€. Kerro aikaa varatessasi koodi: ALOHA

https://www.facebook.com/Kauneuskeskusmedspa

Love, K.