Makea elämä

” Kaikki mitä tarvitset on vähemmän ja kaikki mitä syöt on enemmän!”

Tällä mantralla olen puskenut läpi ketoosi-viikkoni sekä kuluvaa viikkoa. Itsekuri ja periksiantamaton luonteeni on ollut suureksi hyödyksi, myös perheen ja ystävien ymmärrys. Maalia kohti kuljetaan, vankoin askelin, mutta huomasin taas, että jälleen pitää päästää jostain irti – päästää irti siitä ajatuksesta, että polku itsessään kuljettaa maaliin asti. Niin se ei mene. Totuus on, että jokainen askel minkä matkallani otan, kuljettaa eteenpäin ja opettaa. Maaliviivalla ei loppujen lopuksi ole niin väliä, sillä kuitenkin sen jonain päivänä ylitän, hieman taas viisaampana oppimastani asiasta.

Mutta kuka koskaan olisi uskonut, että reilu neljäkymppinen voi oppia itsestään yhden viikon aikana niin paljon uusia ulottuvuuksia, mitä jo nyt tämän pienen polkuni aikana olen kokenut. Tai kuka olisi koskaan uskonut, että viikon aikana saamani palautteet olisi olleet niinkin erineväisiä toisistaan ja joidenkin osalta olisi sanominen ehkä kannattanut jättää sanomattakin.
Toisaalta kaikenlainen palautehan on kehittävää ja mielipiteilläkin on oma paikkansa. Omasta arvostuksestaan ja päämäärästään ei silti tarvitse luopua. Ja pääasiassa kiinnostuneita on ollut enemmän kuin paheksujia.

Viime viikko oli seisauttava. Koin ensimmäistä kertaa mielihaluihini kohdistuvan tyhjennyksen sen koko laajuudessaan. Oi mies raukkani. Anteeksi pyyntöni kohdistukoon myös muille kanssaeläjilleni. Hermot oli tiukalla kolmantena ja neljäntenä päivänä. Aivot kuvainnollisesti narikassa samoina päivinä ja silmätkin ajoittain lähes sokeina. Olo oli epärealistinen, tuntui kuin olisin uinunut sumussa. Hoitajana kohtaan monenlaista sairautta, oireilua ja adiiktoitumistakin; valittettavan usein se on alkoholin tai huumausaineiden aiheuttamaa. Sokerista aiheutuvaa addiktiota ilmentyy lähes kaikilla ainakin potilaspöytien karamellipussivuorien ja limonadipullojen määristä päätellen. Hoitajien kahvihuoneessakin on lähes taukoamatta jonkinlainen kakku- tai karamellitarjonta. Se on täysin luonnollista, viedäänhän kiitoksina ja terveisinä usein jotain herkkua – meille hoitajille potilaat tykkää myös osoittaa kiitostaan makeasti.
Addiktio eli riippuvuussuhde on tila, jossa henkilöllä on pakonomainen tarve harjoittaa jotakin toimintoa tai kokea tietynlainen tunnetila. Riippuvuus on joko fyysinen tai henkinen. Omalla kohdallani suklaalla fyysistä ja henkistä. Suklaansyönti on totuttu tapa ja vakava riippuvuuteni selvisi jälleen täydellisen sokerittomuuden/ ensimmäisen viikon hiilihydraattipidättäytymisen vuoksi tämän kehokuurin alkumetreillä. Sokeririippuvuudesta ja siitä irtipääsemisestä on monta erilaista tarinaa, mutta se on varmaa, että sokerille meidät altistetaan lapsesta lähtien. Moni on myös varmaan nähnytkin jenkki-dokumentin Fed Up sokeriaddiktion vaikutuksista. Henkinen riippuvuus tarkoittaa siis totuttuja tapoja, tässä kontekstissa omalta osin siis sitä suklaan ostoa ja syöntiä. Psyykkinen riippuvuus on monesti liitoksissa fyysisiin oireisiin ja nimenomaisesta suklaasta ja sen sokerista aiheutuu itselleni myös fyysisiä vaikutuksia.

”Tarpeeksi halutessaan ihminen kykenee mihin tahansa”

Suklaanhimo päivistäni nrot 3 ja 4 selviytyneenä, joskin melko heikkona ja vähäenergisenä omasta mielestäni, oli ensimmäinen viikko jo pian takana ja oli aika startata uusi, uusien ohjeistusten turvin. Mitä ensimmäisestä viikosta jäi käteen? Ensisijaisesti huomio siitä, että tarpeeksi halutessaan ihminen kykenee mihin tahansa. Kyllä mä olin jo kolmantena päivänä suklaahimoissani heittää koko kehonhuollon syvimpään helvettiin, mutta koska luonteelleni on ominaista vahva tahto, jatkoin kulkua orjallisesti ohjeita noudattaen ja nyt olen hyvin onnellinen siitä. Mun vatsa ei ole vuosiin voinut näin hyvin. Tiedän mistä puhun, kun asia kääntyy vatsaongelmiin. Mun kolmivuorotyö on edesauttanut epäsäännöllisien ruoka-aikojen syntyä, nopeiden pötköjen suuhun tunkua ja väitänkin nyt, että ongelman ydin on se, kun ei viitsitä nähdä vaivaa tai pitää huolta säännöllisistä ajoista ja ostaa niitä oikeita raaka-aineita eväiden rakentamiseksi. Ensimmäistä kertaa yövuoron jälkeen en näyttänyt raskaanaolevalta turvonneine vatsoineni – ensimmäistä kertaa tein sen yövuoroni niin, että pakattuna laukussa oli vain keitetty kananmuna yllättävän nälän varalle sekä ravintolisäjuomat. Illalla söin kunnon proteiinipitoisen aterian ja muistin juoda vettä, paljon vettä. Ei tarvittu naposteltavaa, ei sokeriboostia eikä kahvia. Keho oli valveilla, liikkui ja ahkeroi, mutta suolisto sai levätä. Näistä pienistä mutta suurista toiminnoista se litteä aamuvatsa mahdollistui. Tiina opasti ja minä noudatin –  onnekseni.

Kukaan tietämätön tuskin uskoisi, että paino voi lähteä laskusuuntaan lisäämällä ruoan sekä ruokailujen määrää. Mutta kun syö oikein ja oikeina aikoina, on sekin ihme nyt todistettu. Haluan mainita tässä, että olen todella syönyt, syönyt kokoajan ja syömästä päästyäni alkanut jo pian valmistella uutta ateriaa ja taas syönyt. JA mitä siitä sain? Halu kokkailla ei ole koskaan ollut näin suuri, motivaatio ruoanlaittoa kohtaan on noussut sellaiselle asteelle, että tutkin jo reseptejä ja suunnittelen uusia annoksia – oikeilla ravintoaineilla tietenkin. Olen oppinut viikon aikana enemmän kuin kotitaloustunnilla koskaan. Yrttilajitelmanikin on ihana.

Tänään mun olo on energinen, pahin on ohi. Olen reilussa viikossa oppinut kasaamaan oikean kokoisia annoksia ja syömään nauttien. Pureskelen ne suulliset 32 kertaa ja juon vasta 15 minuuttia ruokailun jälkeen. Se on muuttumassa jo osaksi luonnollista ruokailuani. Vettä menee 2-3 litraa vrk:ssa. Tällä viikolla ohjelmaan tuli vihannekset mukaan, enkä voi olla mainitsematta miten porkkanaraaste sai suuni hymyyn ja makunystyräni vapisemaan. Tavallisen ja ennen niin mitättömältä tuntunut porkkanan pureskelu oli muuttunut karamellin imemisen omaiseksi makuelämykseksi. Voitte kuvitella, miltä eilen syöty nektariini maistui: mieletön ilo yhdestä nektariinista.

Viime blogin jälkeen sain lukijakommentin, jossa haluttiin lisätäsmennystä sille, miten tämä kehokuuri nollaa solutasolta ja mikä sen etiologia on. Mietin, että vastaan tässä, niin saa muutkin lukijat pienen tietoiskun, jos asia on vieras. Niukka hiilihydraattien määrä aiheutti siis seuraavat muutokset aineenvaihdunnassani:

  • suurin osa kudoksistani siirtyi käyttämään rasvaa energian lähteenä
  • elimistöni muodosti rasvasta ketoaineita, joita solut käyttivät glukoosin tapaan energiantuotantooni
  • elimistöni alkoi muodostamaan glukoosia turvatakseen aivojen välttämättömän glukoosinsaannin( ilman tätä ilmiötä en olisi kyennyt työhöni)

Olen ennenkin sanonut ja ylistänyt kehon suurenmoisuutta. Keho on koneisto, jonka toimintaa ymmärtäessään voi kehittää sitä suuntaan, jossa sen hyvinvointi palvelee terveyden ylläpitoa sekä vastustuskykyä. Mutta ymmärtämättömille, ilman ohjausta oleville vastaavanlaiset kehokuurit saattavat aiheuttaa ennalta-arvaamattomia oireita ja siksi on äärimmäisen tärkeää, että on Tiinan kaltainen ihminen kulkemassa rinnalla ja tiedostat terveydentilasi. Ketoosi on lääketieteen kannalta täysin normaali fysiologinen tila ja soveltuu yleisesti kaikille terveille aikuisille. Ketogeenisellä dieetillä on havaittu olevan positiivisia vaikutuksia vakavinkiin sairauksiin, sitä on esitetty jopa syövän hoitomuotona sillä perusteella, että syöpäsolut käyttävät ravinnokseen hiilihydraatteja, mutta eivät pysty hyödyntämään kunnolla ketoaineita. Ketoositilassa on erittäin tärkeää juoda runsaasti vettä, sillä kun elimistö alkaa tyhjenemään hiilihydraattien keräämästä nesteestä, on munuaiset kovilla. Siksi ketoosin yhtenä oireena luetellaankin monessa eri julkaisussa munuaiskivien esiintyminen. Sen esiintyvyys liitetään ensisijaisesti riittämättömään veden juontiin.

Muita mahdollisia sivuvaikutuksia ketoosissa on:

  • lisääntynyt virtsaamisen tarve
  • verensokeritason heilahtelut (varsinkin suklaasyöpöillä)
  • heikkous, huimaus, näön heikentyminen
  • ummetus
  • sokerinhimo (!!)

Koin kaikki vaikutukset, kaksi hyvinkin vahvoina sivuoireina. Mutta tässä olen. Vanhempana kuin kuukausiin, iloisempana kuin aikoihin, hehkuvana ja onnellisena siitä, että osaan jo nyt näin pienen opettelun jälkeen syödä oikein ja viihdyn hellan ääressä. Seuraavat viikot näyttää, miten tässä vielä käy. Tiukkia päiviä on jäljellä vielä 16. Nyt kuitenkin nautin tästä autuaasta tilastani. Huomiset ruoat on tehty valmiiksi, sillä menen koulutuspäivään, enkä halua poiketa ohjelmastani syömällä nyt jotain, mikä ei kuulu ohjelmaani. Se mitä muut tästä miettii, on toisarvoista. Ehdin ravintoloihin vielä monen monta kertaa elämäni aikana. Nyt on hyvä näin.

Love, K.

 http://www.tiinahalko.fi/

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla