Nivelsidevamma ja korkokenkäikävä

Eikö vain, että se miten mielekkäänä tapahtuneen koemme, vaikuttaa suoraan nautinnon tasoomme? Eihän loukkaantuminen tietenkään mitenkään nautinnollista voi olla, eikä myöskään hitaasti liikkuminen tai hankaluudet päivittäisissä askareissa kyynärsauvojen kanssa, mutta nämä seuralaiset nimeltään motivaatio sekä kuntoutumisen himo ja tietenkin tilanteeseen tottuminen, ovat auttaneet eteenpäin. Pienetkin muutokset ja siitä koituvat uudet haasteet saattaa pahimmillaan kyllä pelottaa ja säikäyttää, mutta sekä keho että mieli pyrkii aina etsimään itselleen keinot tasapainon aktivoitumiseksi: balanssiin pyrkimistähän pidetään yhtenä ihmisyyden tervehtymisen apukeinona. Jos jotain viedään, tulee jotain tilalle.

Nyt kun turvotus on laskenut ja liikelaajuus lähempänä normaalia, ilmoittaa nilkka löysyydestään napsumalla. Nilkan nyrjähdyshän on tavallisin liikunta- ja urheiluvamma, tutkimuksiakin siitä on tehty useita erilaisia ja eilen sain keskustella aiheesta myös yhden osastoni ortopedin kanssa. Mainittakoon tässä, että osasto, jossa työskentelen, on alaraajaortopedian huippuosaajia täynnä ja jopa niiden tutkimusten ja artikkeleiden kirjoittajiakin, joita aihetta tutkiessani luettavakseni on löytynyt. Luultavasti joku heistä on korjannut myös jonkun teidänkin urheiluvammanne tai murtuman.

Nykyäänhän nivelsidevammojen hoitomuoto poikkeaa aiemmasta; konservatiivisen hoitolinjan on todettu olevan myöhäisvaiheen instabiliteettia silmäillen yhtä hyvä hoitomuoto kuin leikkaushoitokin. Tämän päiväisessä keskustelussa kävikin ilmi, ettei näitä instabiliteetin omaavia myöhäisvaivoja ole operoitu viimeisten vuosien aikana montaakaan. Satuin puhumaan tästä aiheesta myös ammattitanssija ystäväni kanssa ja tuli ilmi, että 15 vuotta sitten hänen samainen vammansa operoitiin keskustelematta edes muista vaihtoehdoista. Sittemmin tanssipiireissä vastaavat loukkaantumiset (mitä balettitanssijoilla valitettavan usein on) on lähestulkoon kaikki hoidettu samoin kuin nyt itsellänikin: aircast jalassa 6 viikkoa yötä-päivää ja 12 viikkon asti liikuntaa harrastaessa. Jatkossa nilkkatuki vielä pitkään mm. tennistä pelatessa.

”Balanssiin pyrkimistähän pidetään yhtenä ihmisyyden tervehtymisen apukeinona”

Positiivisesta mielestä on tutkitusti myös paljon hyötyä. Luin tällä viikolla artikkelin positiivisen asenteen vaikutuksesta terveyteen ja asiapaino oli nimenomaan siinä, ettei positiivinen asenne tarkoita realiteettien kieltämistä vaan uskoa nähdä vaikeissakin tilanteissa mahdollisuuksia. En katsele maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi vaikka olenkin positiivinen ja pääosin uskon kaikessa olevan aina jotain hyvää. Hymyily ja hyvät uskomukset omalla kohdallani vaikuttavat suoraan onnentunteeseeni ja sitä kautta tietenkin kehoni fysiologiseen toimintaan. Olenkin yrittänyt muistaa nilkuttaessani ylläpitää iloa vaikka välillä ärsyttääkin; eihän kyyneleet mitään muuta saa aikaan kuin päänsäryn, tiedän sen liiankin hyvin. Ihminen pystyy kyllä tottumaan tarpeen vaatiessa lähes mahdottomaltakin tuntuviin asioihin, nukkumaan jalka kohti kattoa puristava tuki nilkassakin (ainakin jossain vaiheessa pahimpien totuttelureaktioiden jälkeen), viimeistään ainakin siinä vaiheessa kun mieli ymmärtää, ettei pakokeinoa tilanteesta ole.

Nyt 4 viikon kohdalla alan olemaan tietyltä osin kärsimättömämpi, sillä liikkuminenkin on jo lähes normaalia. Suurin turhautumisentunteeni kohdistuu treenaamiseen: haluan liikkua, temppuilla, lyödä palloa, nostella painoja, uida, hyppiä narua, seisoa käsillään.. tai yksinkertaisesti vaan nauttia pidemmistä kävelylenkeistä ulkoilmassa. Kukapa sitä ei haluaisi juuri sitä mikä on kiellettyä tai mahdotonta? Olen onnekas siltä osin, että kekseliäisyyteni keholle mielihyvää tuottavien keinojen kanssa on rajaton, varsinkin jos sen haasteellisuutta lisää jonkin raajan vammautuminen. Muutama ystävä ihmetteli, että miten minulle TAAS sattui näin. Niinpä, miksi näin nyt sitten kävi?  Toteampahan vain, että jos makaa kotona päivät pitkät eikä raajojaan käytä kuin lusikan viemiseen suuhun tai siirtyessä makuuhuoneesta olohuoneen sohvalle, niin voi olla varma, että riski luiden tai nivelsiteiden poikki paukkumiseen on alhainen, mutta voi myös olla, että siitä koituva lihasheikkous ja muu fyysinen kunto ei kovin pitkälle sitten kannakaan. Loukkaantumisia nimittäin tulee jos on tullakseen ja enemmän luonnollisesti niille, jotka liikkuu ja elää täysillä – mitä sitä sen enempää miettimään.

Nivelsidevammat luokitellaan karkeasti kolmeen eri vakavuusluokkaan. Lievimmilläänhän vamma voi olla pieni venähdysvamma ja korkeimmillaan revennyt/revenneet nivelsiteet: tällöin alueella on merkittävä turvotus ja jalalle varaaminen on yleensä mahdotonta, eikä tietenkään aina edes suotavaa.
Itselleni diagnoosiksi tuli tämä korkein vamma (Gradus 3) ja 2 viikkoa meni täysin jalalle varaamatta niillä kyynärsauvoilla liikkuen. Nilkkavamman lisäksi vammautui myös arkiaskareista selviytyminen. Vaikka kuinka tehokas olisi, on tietyissä tilanteissa vaan myönnettävä avuttomuutensa.
Kahden ensimmäisen viikon aikana pääasiassa vain oleskelin; reviiri pienentyi kodin neliömääriin ja lepäilin elokuvia tuijottaen jalka kohoasennossa. Luin useita eri tutkimuksia aiheesta ja viimeisimpänä osastomme ortopedien tekemän tutkimuksen. Ortopedisen alaraajaosaston sairaanhoitajalla on täysin erilainen lähtökohta lukea tutkimusta silloin kun itse on potilaan roolissa. Myös niiden satojen nilkkaleikattujen potilaiden kiputuntemuksien ja turhautumisten ymmärrys on laajentunut oman vammautumiseni seurauksena – nyt voin ammattitaitoni lisäksi turvautua myös omaan kokemukseen, sympatiaan sekä vertaistukeen.

Heti kun kaksi viikkoa oli mennyt ja nilkka tuettu turvallisesti (aircast), aloitin sitten odotetun varausharjoittelun. Ensimmäisen päivän iltana sain taas huomata oman arviointikykyni riittämättömyyden kun kyseessä oli se oma nilkka: koko jalkaterä nilkasta alaspäin oli pullea kuin pallokala ja sen lisäksi punoitus sekä kuumotus niin runsasta, että epäilin jo saaneeni laskimotukoksenkin aikaiseksi elokuvia tuijottaen. Aamuun mennessä epäily oli poistunut turvotuksen mukana ja nauratti oma luulosairauden ilmentyminen. Ensimmäisten päivien haparoiva osavaraus tuotti kuitenkin tulosta, tuotti se kyllä vielä sitä turvotustakin ja lisäksi myös uudenlaista kipua. Varausharjoittelu on kuitenkin osa paranemisprosessia, joten motivoituneena laajensin reviiriänikin. Nyt muutaman viikon aktiivisella nilkan varaamisella liikutteluunkin on tullut varmuutta eikä pelota enää nilkan ennalleen palautumisen näkymätkään. Liikkuminen on kuitenkin tärkeää kuntoutumisen kannalta ja makuuasentoon jäädessään saa kyllä muitakin oireita kehoonsa kuin vain lihasten surkastumisen.

Nyt olen siinä vaiheessa, että nilkan lihasten vahvistaminen ja lihasten hallinnan parantaminen on ajankohtaista, onhan niillä erittäin tärkeä rooli myös uusintavammojen ehkäisyssä.
Liikkuvuusharjoitusten tehtävänä on palauttaa nilkan normaali liikkuvuus. Liikkeet tehdään rauhallisesti ääripäähän asti kivun sallimissa rajoissa ja toistot, niinkuin kuntosalihajoittelussakin, on kaiken A ja O.
Voimaharjoituksissa aloitetaan sitten kestovoimasta ja siirrytään portaittain kuormittavimpiin harjoitteisiin. Kuminauha on tässä hyvä apuväline. Niitä löytyy kaapista hamstring operaation seurauksena kokonainen värisuora.
Tasapainoharjoitteilla päästäänkin sitten syvemmälle kuntoutuksen näkökulmasta: mitä rankempia omat urheiluharrastukset ovat, sitä tärkeämpiä tasapainoharjoitukset ovat. Vammautuminen heikentää nimittäin lihasten liikeaistia ja hermotuskin häiriintyy. Tasapainoharjoituksilla pyritäänkin palauttamaan lihasten yhteispeli, sillä nopeissa suunnanmuutoksissa ja yllättävissä liikkeissä sekä voimaa vaativissa toiminnoissa nopeat lihasten ja hermojen reaktiot ovat tärkeitä uusintavamman ehkäisyssä. Tasapainoharjoittelun voin aloittaa heti kun painon varaus onnistuu ongelmitta ja yhtä hyvin kuin terveellä jalalla – eli ei siis ihan vielä, mutta pian. Tasapainoharjoittelussa tasapainolauta on oiva apuväline ja niitä löytyy ainakin omalta kuntosaliltani useita.

Lihasten hallinnan palauttaminen onkin ollut nyt päivän polttava asia. Samoin vielä se hurjalta tuntuva ajatus korkokengillä tepastelusta. Olen siivoillut kaappeja sairaslomani aikana ja luopunut turhasta, korkokenkien osalta luopumisen tuska on suurin. On hyvä heittää tavaraa menemään, mutta samalla voisi tietysti heivata pois myös omat tavat toimia, kuten esimeriksi ostaa matalampia korkokenkiä. Kävelytekniikkaan tulee herkästi muutoksia nivelsidevamman jälkeen ja sen vuoksi nilkan tukevuuden kannalta onkin tärkeää, että kävely- ja juoksutekniikka palautuisi normaaliksi – myös korkokenkäkävely. Haasteellisuutta lisää tosi korkeat korot, mutta hyvähän se on olla unelmia ja selkeä suunta jota kohti kulkea.

Love, K.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
Lähdetietona:

Lassila, Kirjavainen, Kiviranta; Nilkan nivelsidevammat, Suomen Lääkärilehti 5/2011