Sarvipäinen sauvakävelijä

Asioita tapahtuu ilman, että edes mietimme niitä sen kummemmin. Arki pyörii ja päivät muuttaa muotoaan, kunnes sattuu jotain, minkä vuoksi estyt elämään niinkuin aiemmin – ilman kipua tai murhetta. Minut seisautti sunnuntaiaamuna kipu. Helvetillinen kipu.

Olin lähdössä kiireisen yövuoron jälkeen osastolta kun universumi päätti hidastaa vauhtiani ja nyrjäytin nilkkani pahasti. Kuului rusahdus, kipu lävisti seipään lailla kroppani ja lyyhistyin maahan. Sitä tekee tiedostamattaan oikeita ja nopeita ratkaisuja, kovassa kipushokissakin, ja niinpä olin ehtinyt riisumaan lenkkarin jalastani ennen ensimmäisen kollegan tuloa paikalle. Kylmää nilkalle, tärinää, itkua.. Aivan järjetön kipu ja suunnaton pelko siitä, että luita oli murtunut. Itkun ja pelon sekaisissa tunnelmissa päässä pyöri typerä ajatus: nyt en pääse urheilemaan: joogaamaan, pelaamaan tennistä, salille.. Miten pinnallisia ajatuksia ihmiselle, joka hoitaa päivittäin traagisten onnettomuuksien uhreja, jalkojaan katkoneiden potilaiden tsemppauksia ja tietää hyvin, että elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin salille ja joogaan pääsy. Mutta silti ne ajatukset oli sillä hetkellä todellisia.

Kun kohtaa oman henkilökohtaisen tsunaminsa, kaaoksen tai minkä tahansa seisauttavan tregedian, pitää iskeä takaisin ja löytää tie ulos.


Röntgenin jälkeen tiedettiin, ettei luita ole murtunut. Ligamentit tosin oli venyneet äärirajoille eikä tutkimaan päästy kunnolla kovan kivun vuoksi. Nilkan paha nyrjähdys: jalkaan laitettiin Aircast, kipulääkereseptit mukaan ja kollega lähti saattamaan kotiin vaikkakin matkaa oli vain muutama satametriä. Olisi vaatinut melkoista taiturointia laukun ja sauvojen kanssa matkatessa, jopa hyvän tasapainon omaavalla ihmisellä. Jalalle ei voinut laittaa painoa, en voi tehdä sitä tänäänkään. Päivä kului makaillen; jalka koholla, kylmäpussia nilkalla pitäen ja kipulääkkeitä syöden. Ajatukset pyörivät yhä mahdottomalta tuntuvassa mahdollisuudessa osallistua 3 viikon kuluttua pidettävään jooga workshoppiin, johon olin juuri lunastanut paikkani. Ortopedien kanssa palaveerattiin puhelimitse, kysyin asioita joita en hoitajana osastotyössä kysyisi, mutta nyt kun kyseessä on oma nilkkani, sorruin jankkaamaan yksityiskohtia sekä ehkä oikeutetustikin kysymään ne typerät kysymykset – sitäpaitsi huoli on suuri.

Tästä päästäänkin jälleen asiaan, joka on mietityttänyt ja josta olen kirjoittanut aiemminkin. Missä se hulluuden raja kulkee? Onko itsestään huolehtiminen itseisarvo vain joillekin meistä ja onko miten typerää antaa muutaman viikon liikunnattomuuden kaataa koko maailmaa?

Onko typerää itkeä menetettyjä salipäiviä, ehkä sitä jooga workshoppiakin vai pitäisikö vain miettiä, että olisi voinut käydä huonomminkin? Paljon huonommin.

Kun kohtaa oman henkilökohtaisen tsunaminsa, kaaoksen tai minkä tahansa seisauttavan tregedian, pitää iskeä takaisin ja löytää tie ulos. Pienillä apukeinoilla, ensisijaisesti mielenhallinnalla eli ajatustyöllä, pääsee eteenpäin. Itse taistelen nyt näillä alla luetelluilla ajatusmalleilla. Aikaahan mulla on, makailen pääosin ja mietiskelen, pohdin ja voimaannutan itseäni henkisesti.

Tämä on ohimenevää

Ei sillä tilanteen haitta-asteella ole niin väliä kun kaikki menee kuitenkin ohi ja pian koko asia on jo historiaa. Hetkittäiset haasteet ja vastoinkäymiset on vain jaksottaisia, ajankulku saa jo itsessään muutosta aikaan. On hyviä aikoja ja on huonompia aikoja. Ja sitten on niitä todella huonoja aikoja.

Selviän pahemmastakin

Se on tullut itselleni hyvinkin selväksi: selviän kyllä pahemmastakin! Nyt ketään ei ole menetetty. Jalkani saattaa olla ”pelistä pois” hetkellisesti, mutta olen kuitenkin yhä oman elämäni mestari – yhdellä tai kahdella jalalla seisoen. Selviän kerta toisensa perään, melkeinpä mistä vaan. Ei tästä ole kahtakaan vuotta kun viimeksi jalkapuolena hamstringin repeämisen vuoksi taituroin yhdellä jalalla. Aina löytyy reitti- yli tai ympäri. Onnistuin silloin ja onnistun nytkin.

Olen OK

Vaikka elämä heittääkin välillä häränpyllyä, luotan siihen, että jotain hyvää tässäkin hetkessä on. Jos jokainen hetki on ainutlatuinen, niin tämän tekee ainutlaatuiseksi ainakin se, että olen enemmän taas läsnä: perheelleni. Tässä hetkessä olen ja hengitän, huominen kantaa jälleen jotain uutta. Ei elämä minnekään karkaa.

Päästän irti oletuksista ja kontrolloinnista

Kyllä, tätä hetkeä kontrolloi  nyt jalkani tila. Harmi on suuri, mutta tilanne ei muutu murehtimalla. Harmissaan toki saa olla. Usein stressaannun siitä mitä on tapahtunut vain siksi, että se ei olisi juuri nyt sopinut agendaani. Oikeasti – milloin sitten olisikaan se oikea aika? En voi kalenteriini merkitä sopivin väliajoin ”onnettomuus” tai ”urheiluvamma” merkintöjä valmiiksi. Jokaisella meillä on vastaavia elämän kulkua häiritseviä, yllättäviäkin tapahtumia ja vastoinkäymisiä, mutta mielestäni elämänkulun tekeekin mielenkiintoiseksi juuri sen kontrolloimisen mahdottomuus. Nyt oli valitettavasti taas oma vuoroni – elämä ei tarjoa aina sitä mitä eniten odottaa!

Otan opikseni 

Ei varmasti taaskaan heti löydy niitä oppien aiheita mitä yksi jalan nuljauttaminen voi ihmiselle antaa, mutta jonain päivänä katson taas taaksepäin ja oivallan. Jokainen kokemus opettaa.

Herätys

Elämän on hyvä välillä ravistella meitä arjessa tallaajia, jotta herätään ja tajutaan: kiitollinen pitää olla pienistäkin asioista. Lauantaina en miettinyt jalkojeni toimivuuden tärkeyttä – tänään muistan olla kiitollinen, että jalastani tulee vielä toimiva ja palvelee minua vielä vuosia etenpäin. Miten turhasta sitä aina valitetaankaan. Epäonnistumiset ja epäonniset sattumat antaa sisäistä voimaa sekä uskoa. Muistin taas, että kriisi on mahdollisuus, ei tappio.

..tänään iloitsen onnistuneesta suihkussa käymisestä, ja siitä, että työkaverini kävi vaihtamassa kyynärsauvani parempiin ja rupatteli kanssani hetken. Koti on vähän ”sinne päin”, mutta se ei ole nyt oleellista.. Tänään selvitellään myös lisää vamman laatua. Käyn illemmalla ortopedin vastaanotolla ja tulen sieltä toivottavasti viisaampana takaisin. Sarvipäisenä sauvoilla eteenpäin – mun hymy ei hyydy näin helpolla :)

Iloa ja valoa päiväänne!

Love, K.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla