Sisäinen flow

Suurimmat pettymykset elämässä mitataan yleensä niillä tavoitteilla, mitä itselleen on asettanut. Monesti pettymykset liikkuu ihmissuhteiden ympärillä, valitettavankin usein, mutta myös työelämään sekä opiskeluun vaadittavien suoritteiden ja tavoitteiden saavuttamiseen liittyy paljon pettymisiä. Myös urheiluun.

Mielestäni lapsille tulee opettaa pettymyksistä selviytyminen ja se, että pettymyksetkin kuuluu elämään. Opettaa myös se, miten pettymyksistä selviäminen vahvistaa, eikä niiden tarvitse kaataa koko maailmaa. Kimblen tai Afrikantähden voittajan ei aina tarvitse olla se oma kullannuppu. Voittamista ja siitä saatua tunnetilaa arvostaa enemmän kun sen eteen tekee vähän töitä.

Niinkuin varmasti me kaikki, olen itsekin kohdannut jos jonkinlaista pettymystä; ystäviin liittyvää, uraan, kouluun, urheiluun, kunnossa pysymiseen, omaan itseeni: käytökseen ja muuhunkin, mutta iän myötä tulleen viisauden ja elämänkokemuksen kautta olen yrittänyt välttää sitä turhautumista, jota itselleni asettamat tavoitteet saa pahimmillaan aikaan. Aina ei voi voittaa eikä saada kuuta taivaalta.

”Olen oppinut, että mielenhallinnan avulla voin helpottaa pettymyksien tuomaa alakuloa!”

Mitä enemmän opin hyväksymään itseni sekä omia puutteitani, tulen varmemmaksi siitä, etten tarvitse muiden mielipiteitä hyväksyäkseni itseni sellaisena kuin olen ja elän. Ei kaikkien ole tarkoituskaan olla samaa mieltä kanssani tai tykätä tavoistani. Elämää rikastuttaa erilaisuus, monenlainen elo sekä mielipiteiden kirjo. Ystävistänikin löytyy monenlaisia yksilöitä. On ollut suuri onni ja rikkaus saada kaikki nämä ihmiset omine tapoineen ja tavoitteineen osaksi elämääni.

Kaiken kaikkiaanhan elämä on valintoja täynnä, puhuin siitä viimeksi asenneviilaukseen liittyvässä blogissani. Itse teen elämäni helpommaksi luottamalla omaan arviointikykyyni ja kuntelemalla sydäntäni valintoja tehdessäni. Tarvittaessa on apua ja neuvonantajia kyllä lähellä – perhe, ystävät, asiantuntijat..

Luottaminen omaan intuitioon on myös tärkeää, sitä voi harjoittaa pysähtymällä ja kuuntelemalla tarpeitaan. En vertaile itseäni enkä tekojani enää muihin ihmisiin. Kukaan ei voi arvostaa minua ellen itse arvosta ensin itseäni sellaisena kuin olen. Vähän niin kuin ”jos et rakasta itseäsi, miten voisit rakastaa muita tai tulla rakastetuksi?”

Aika simppeli juttu. Voi olla, että on taas helpommin sanottu kuin tehty, mutta elämä opettaa ja pettymykset vahvistaa. Kokoajan tullaan viisaammiksi mitä pidemmälle elämäämme eletään. Elämän oivaltaminen itsessään on jo ihanan antoisaa. Ja harjoitus tekee mestarin – tässäkin.

Niinkuin lenkkeilyssäkin.

Olen kertonut jo aiemmin, miten olen loukkaantumisteni vuoksi joutunut leikkauspöydän kautta ponnistamaan uudelleen eteenpäin, isolla vaivalla, ja miten lenkkeily salakavalasti muuttui juoksuksi sen sijaan, että olisi jatkunut nautinnollisena kokemuksena ja yhtenä liikuntasuoritteena muiden seassa. Olen tehnyt kovasti töitä asian eteen. Asettanut itselleni nyt aiemmasta oppineena hellemmän sekä itseäni piinaamattoman tavoitteen: pienen nautinnollisen lenkin juoksemisen ilman kipua.

Tänään vihdoinkin sidoin lenkkitossut jalkaan, säädin nappikuulokkeisiin lempimusiikkiani sopivalla biitillä ja astuin kadulle. Lenkille? Ihanaa. Vähän mieltäni askarrutti leikkausalueen reaktio, sillä viimeisistä juoksuaskelista oli kulunut jo lähes vuosi ja silloin polven nosto ja koukistus oli vielä vajaata. Lopputuloksena sain myös erittäin kipeän alaselän ja lantion.

Jokaisen vastaantulijan, lukuunottamatta niitä verenmaku suussa juoksevia entisiä minuja, kasvoilla loisti sama aurinko mikä taivaalla lämmitti. Ihmiset sädehti. Kesä on voimaannuttava ja energiaa antava vuodenaika. Luonto puhkeaa loistonsa ja koko maailma tuntuu heräävän. Luin joskus jostain lehdestä, miten joku ulkomaalainen Suomeen muuttanut henkilö sanoi, että Suomen kevät on aivan uskomaton: silloin sekä luonto että ihmiset villiintyvät.

Niinhän se on. Harmaa muuttuu väreiksi ja ihmiset iloisiksi. Kaikki villiintyy. Ja kaunistuu.
Auringolla ja lämmöllä on suuri voima. Itsekin villiinnyn kesästä ja vielä enemmän, jos saadaan oikein kuuma kesä.

Aiemmasta viisaampana päätin siis hiljentyä kuuntelemaan sisäistä flowtani. Flow on sanana tuttu joogasta sekä kesäfestareista, mutta meillä kaikilla on oma flow, joka jatkuvasti virtaavana ohjaa suorituksiammekin eteenpäin.

Ensiaskeleet tuntui kevyiltä, tunsin jaloissani olevan voimaa enemmän kuin vuosiin ja juoksu lähti luontaisesti rullaamaan. Musiikki hiveli aisteja, askellus yhtyi rytmiin ja tuntui että liidän. Tyhjensin mieltäni tietoisesti, annoin oman virtani kuljettaa – askel ei painanut eikä mikään vaivannut tai tehnyt kipeää. Hengitys kulki helposti ja lantion asento piti ryhtinsä, juoksukengätkin oli sidottu sopivasti.

Fiilis. Siihen pitää luottaa!

Mä tiesin aamulla, että nyt on se hetki, nyt tuntuu hyvältä lähteä lenkille. Kaikki se ajatustyö, mitä olin vuoden aikana tehnyt ja viisastellut itselleni vajavaisuuksieni osalta, oli poissa ja tuntui turhalta. Kun aloitin salilla jalkojeni lihaksiston vahvistamisen, oli  päämääränäni juurikin tämä, minkä nyt olin saavuttanut: voimakkaat, kehoni kanssa yhteistyötä tekevät lihakset.

Olin asettanut tavoitteen, joka nyt ensimmäisen lenkin jälkeen tuntuu saavutetulta. Se onko tilanne jatkuva, jää nähtäväksi.

Nyt tuntuu, että voisin halata koko maailmaa. Asetin itselleni realistiset tavoitteet jotka saavutin –  sain lihaksiini tarvittavaa voimaa. Voittaminen todellakin tuntuu hyvältä kun sen eteen on tehnyt töitä!

Love, K.