Väärinpäin, pää alaspäin

Täällä maalla tulen omituisen väsyneeksi. Nukun mä tietenkin päiväunia kaupungissakin, sillä mä rakastan uinahtaa pikku torkuille aina kun se on mahdollista. Varsinkin kun kukonlaulun aikaan herään töihin ja juoksen letti viuhuten sairaalan käytäviä, on ihan pakko ottaa torkut töistä kotiin tullessa, jotta loppupäivän aikana saa vielä jotain aikaan – yleensä se tarkoittaa jotain liikunnan harrastamista, siivoamista, perheen kanssa puuhastelua tai koiran kanssa lenkkeilyä. Tai niitä kaikkia.

Mutta täällä mua nukuttaa normaalia enemmän. Oon tullut siihen johtopäätökseen, et se on tää happirikas ilma ja kaikenlainen puuhailu sekä lupa laiskotella. Ulkona tulee väkisinkin oltua enemmän kuin kaupungissa. Kaikki liikunta-aktiviteetitkin tapahtuu pihalla; tallin takana, pellon reunassa, terassilla, missimageä milloinkin.

Mä oon nyt jonkin aikaa ollut erittäin innostunut treenaamaan käsilläseisontaa. Olisin varmaan jonkin asteikon mukaan addiktoitunut olemaaan pää alaspäin, jos sellainen mittari olisi. Pikkutyttönäkin muistan roikkuneeni usein mattotelineessä pää alaspäin ja päälläseisontakin on ollut mulle helppoa ja luontaista aina. Kärrynpyöriä heiteltiin pitkin mummolan mäkiä ja puissakin roikuttiin, myös pää alaspäin. Lapsena kaikki oli niin helppoa, eikä mikään pelottanut. Mutta pää alaspäin eli väärinpäin, olin usein.

Käsilläseisonta viehättää erilaisuudellaan ja myös haasteellisuudellaan. Pelottavaakin se on. Tai oli aluksi. Niillä useilla Instagram kuvilla, joissa upeat joogattaret seisoo käsillään henkeäsalpaavissa maisemissa, on toki motivoivana tekijänä suuri osuus tähän käsilläseisonta intoiluun. Oon myös törmännyt erilaisiin käsilläseisonta haasteisiin ja opetusvideoihin – osuu ja uppoo ainakin muhun.

Mutta myös se oma onnistumisen tunne, keskikehon hallinta, ihan vaan voittajafiilis ja väärinpäin olemisen ilo minkä siitä saa, kun siinä sitten pää alaspäin vahvoilla käsilläsi huojut, haet balanssia,  ja tiedät olleesi taas sekunnin murto-osan kauemmin ilman tukea, on mielettömän kivaa. Kova treeni tekee mestarin, missä tahansa asiassa. Siihen mä uskon.

Ja vaikka en koskaan onnistuisikaan niiden Instagram kuvien lailla vapaasti, ilman sitä takana mollottavaa seinän tuomaa turvaa käsiseisontaa tekemäänkään, on se kuitenkin niin rankkaa, että taas olen reilun 20 ylösnousun ansiosta päivän pikkujumpat tehnyt – maalaismaisemissa, raikkaassa kevätilmassa.

Linkkinä hyvä teksti käsilläseisonnan hyödyistä. Valitettavasti englanniksi, mut Check it out!

Love, K.

http://www.mindbodygreen.com/0-11284/5-reasons-you-should-do-handstands-every-day.html