Vaiheita

Tänään mä haluan kertoa, miten mä pidän ihmistä mielettömän upeana koneistona, kestävillä osilla rakennettuna kokonaisuutena, jossa on vahva, käynnissä pysyvä mielen moottori.

Kerron teille nyt myös, että neljäkymppinen aikuinen ihminen voi ikävöidä ajoittain äitiään aivan yhtä paljon kuin lapsenakin. Se sama tuska ja eksynyt olo ilman äitiä on kanssani tänä aamuna. Joskus tapaan ihmisiä, joille äiti ei ole yhtä tärkeä instituutio kuin itselleni ja mietin, voiko äiti todellakin jollekin olla jotain muuta kuin turvasatama, jonka sisältä tullessasi olet elämäsi ensimmäisen hellän sylin kokenut.

Ja sitten tämä päivä, Äitienpäivä. Ensimmäistä kertaa elän sen ilman omaa äitiä ja samalla olen kuudettatoista kertaa äiti omalle pojalleni. Tänäkin Äitienpäivänä kukat ja lahja odottaa aikaisin aamulla heräävää ja saa yleensä suuni hymyyn. Tänä aamuna on vaikeaa. Tänään itkettää.

Jokainen teistä lukijoista tietää jo, miten olen eheyttänyt ja voimaannuttanut itseäni liikunnan, hemmottelun, itkun, surun, stressin, ystävien ja perheen kautta. Käynyt läpi kriisin vaiheet, välillä takapakkia ottaen ja taas eteenpäin puskien.

Olen kuvainnollisesti mennyt läpi harmaan kiven ja löytänyt itsestäni uusia puolia, lähinnä hyviä ja itseäni kehittäviä. Olen myös itkenyt suurimmat itkuni ja totutellut elämään ilman äitiä. Olen soturin lailla kulkenut rankan ja armottoman matkan.

Kriisissä on neljä vaihetta. Shokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe sekä uudelleen suuntautumisen vaihe. Shokkivaiheessa lamaantuminen ja levottomuus saattavat tunnetilana vaihdella vuoronperään. Joku huutaa ja karjuu, toinen lamaantuu ja kolmas sulkee tunteensa kokonaan pois. Shokkivaiheeseen kuuluu tunteiden poissulkeminen, tapahtuman kieltäminen, epätodellinen ja ulkopuolinen olo sekä huutaminen, itku ja paniikki.
Taisin itse kokea tuon kaiken.

Reaktiovaiheessa ryhdytään pikkuhiljaa tajuamaan järkyttävä ja mullistava tapahtuma, muodostetaan käsitystä tapahtuneesta ja sen merkityksestä. Reaktiovaiheen alussa saatetaan kokea outoja ja ihmeellisiä asioita, kuten kuulla menetetyn ääntä tai kokea menetetyn ihmisen läsnäolo todellisena. Tai molempia. Mieli kieltää kuitenkin vielä totuuden uskomisen ja se koetaan omituisilla, jopa yliluonnollisillakin kokemuksilla. Tässä kriisin vaiheessa tapahtuman käsittely on alkamassa ja ihminen tasapainoilee sietämättömältä kokemukselta suojautumisen ja sen käsittelemisen aloittamisella.
Reaktiovaiheeseen saattaa liittyä unettomuutta, painajaisia, pelkoa, ahdistusta, ruokahaluttomuutta, itsesyytöstä tai syyllisen etsimistä, vapinaa, pahoinvointia ja muita fyysisiä oireita.
Miten tutulta tämä kuulostaakaan.

Käsittelyvaiheessa kriisin aiheuttanut tapahtuma aletaan ymmärtää. Tapahtumaa ei enää kielletä vaan se käsitetään olevan muutoksineen ja menetyksineen totta. Ihminen alkaa olla valmis kohtaamaan menetyksen ja sen kaikki ulottuvuudet. Tässä vaiheessa tajutaan myös oma muuttunut tilanne, pohditaan omia vakaumuksia, identiteettiä sekä uskomuksiaan. Käsittelyvaiheessa valmistaudutaan suuntaamaan kohti tulevaa – elämään tulevaisuutta kohti. Tässä vaiheessa ollaan valmiita tekemään varsinaista surutyötä.

Sillä vasta viimeisenä, ehkä takapakkia välillä edelliseen vaiheeseen ottaen, tulee lopulta uudelleen suuntautumisen vaihe. Silloin tapahtunut alkaa sulautua elämään eikä se ole kokoajan mielessä. Tuska voi aina ajoittain nousta mieleen, mutta se ei estä eteenpäin kulkemista.
Elämässä on myös jo iloa ja luottamus elämään palautuu päivä päivältä. Tapahtunut muuttuu osaksi elämäntarinaa, mutta se ei hallitse enää ajatus- ja tunnemaailmaa. Tapahtunut on saattanut tuoda lisää voimavaroja, ihminen kokee muuttuneensa ja löytäneensä itsestään sellaisia voimavaroja, joita ei tiennyt olevan olemassakaan. Elämä saattaa myös tuntua haavoittuvaisemmalta, mutta myös merkityksellisemmältä.
Tässä vaiheessa olen nyt.

Kävin kaikki vaiheet läpi. Itkin ja olin pää pyörällä. Syytin maailmaa sen vääryydestä ja armottomuudesta. Koin hetken tunneaukon – en surrut, en itkenyt, kuljin ikiliikkujan lailla eteenpäin. Niinkuin jo sanoin, olemme kummallinen kone, joka itsessään osaa suojella ja parantaa. Eheydymme huomaamattammekin.

Tänään olen vahvasti äiditön. Ilman äitini lempeyttä ja ohjeistusta. Olen tytär ilman toista kasvattajaani. Eksynyt kulkija, joka yrittää roikkua muistoissa, saada silmiinsä kuvia menneestä ja tuntea äidin sylin.
Mulla on ikävä. Ikävä äidin ääntä ja konkreettista olemassaoloa. Haluan kertoa teille, miten tänään en halunnut herätä, nousta vuoteesta ja kokea tätä totuutta.

Tänään olen tytär.

Olen sureva tytär.

Annan surun ja ahdistuksen palata hetkeksi mieleeni, antamatta sen kuitenkaan hallita, sillä tänään on myös tehtävä töitä. Oma äitiys saa tänään uuden merkityksen ja kaikesta huolimatta tämä päivä on tässä ja nyt, sellaisena kuin se on.

Ihanaa Äitienpäivää kaikille äideille! Muistakaa elää hetkessä, nauttia ja vaalia elämänne aarteita.

Love, K.