Zenit sekaisin

Ei se aina mene niin, että päättää olevansa reipas tai että sisältä kumpuava positiivisuus riittää aamusta iltaan kun maailma on väriltään synkkä ja olotilakaan ei ole mikään ruusuinen. Ei se aina mene niin, että aamulla päätän olla antamatta pienten asioiden hermostuttaa tai vaikuttaa hyvään olooni. Ei se myöskään aina mene niin, että vaikka kuinka positiivisen luonteen omaisin etteikö joku asia kuitenkin harmittaisi tai kiukuttaisi.
Pikkuharmia kasaantui Marraskuun pimeydessä sisälleni mitä ihmeellisimmistä ja pienemmistäkin asioista. Kipu ja särky on ollut omiaan raastamaan hermoja, testaamaan positiivisuuden voimaa sekä kärsivällisyyteni rajoja. Monen kurjasti ja kivuliaasti nukutun yön jälkeen aamulla herääminen on ollut vaikeaa, pimeys on tehnyt siitä vielä jonkinverran vaikeampaa. En muista olenko koskaan ollut näin tietoinen pimeydestä tai ylipäätään huomannut sen vaikuttavan itseeni. Nyt pimeys on ollut jokapäiväinen riesani ja olen saanut jälleen maistaa myös aikaisten aamuherätysten piinan – herätessä kukonlaulun aikaan on pimeää ja töistä lähtiessä on jälleen pimeää. Kahvihuoneen kirkasvalolamppukaan ei ole tuonut helpotusta väsymykseen eikä jonkinasteiseen alakuloisuuteenkaan jota huomaan itsessäni tämän pimeyden nyt aiheuttavan. Lisäksi nyt on melkein tasan vuosi siitä ensimmäisestä puhelusta jolla oli ehkä suurin vaikutus moniin omiin olettamuksiini.

Lähiesimieheni luultavasti poti samanhenkistä sisäistä taistelua tänä väsyttävänä Marraskuun ajanjaksona, sillä yhtenä päivänä oman naamanvääristymäni nähdessään kertoi itse päättäneensä aamulla löytää jokaisesta vastaantulevasta negatiivisia tunteita herättävästä asiasta kaksi positiivista mielleyhtymää. Päätin pyrkiä samaan – olen selkeästi samanlaisen positiivisuusboostin tarpeessa.

Positiivisuuden on todettu lisäävän meidän hyvinvointia ja liikunnan tiedetään tekevän samaa. Sisältä tuleva valo on omiaan ilostuttamaan harmaata arkea ja varsinkin valaisemaan tätä pimeää Marraskuuta. Oma valoni on ollut hieman himmeänä viime päivät. Olen nyt 6 viikkoa taistellut itse myös niitä negaatioita vastaan mitä liikunnan uupuminen itselleni synnyttää. Keho on jäykistynyt muualtakin kuin nilkasta – kolotusta tuntuu siellä täällä, niska-hartia linja on tukossa, ns. terveen jalkani lonkan kiertäjä sekä aiemmin operoitu hamstring on joutunut koville, ensin koko kuormituksen kantamisen ja sittemmin linkuttamisen vuoksi. Joogamatto on ollut usein ollut se viimeinen keino kun usko tai Panadolin teho on alkanut hiipua.

Olen myös himoinnut hikeä tuottavaa ja sykettä nostattavaa treeniä; haastavaa flowjooga tuntia, pyöräilyä, soutua, crosstrainerilla sätkimistä.. ihan mitä tahansa mistä saisi kunnon aerobisen treenin aikaan ja hien lentämään. Yhdellä jalalla ei hyppynarunkaan hyppiminen ole niin riskitöntä horjahdusvaaroineen, että siihen uskaltaisin ryhtyä. Hikeä tai sykkeennousua tuli ainoastaan ensimmäisten viikkojen aikana kyynärsauvoilla pidempiä matkoja kulkien sekä päällesoisontaan mennessä, jota tein päänsäryn poistamiseksi. Kyynärsauvoilla liikkuminen yhden jalan varassa olikin yllättävän raskasta, jopa hyvän hauiksen omaavalle.

Huomasin viikkojen vieriessä myös, että kipeytyneen jalan pohje sekä reisilihas alkoivat uhkaavan nopeasti ilmoittamaan heikkouden merkkejä. Jo muutaman viikon aktiivisen lihastenkäytön ja/tai normaalista poikkeavan liikeradan ansiosta pohkeeni kipeytyi. Takareiteeni onnistuin saamaan pienehkön revähdyksen oloisen tuntemuksen tunkiessani lenkkitossua aircastin ympäröimään jalkaani: kuuma aalto, kramppi, kipu ja jälkiheikkous. Oli selvää, että viikkojen makailu oli saanut lihasjäykkyyttä aikaiseksi – lihas on jatkuvassa supistustilassa ja sen seurauksena lihakset on normaalia heikompia. Niinpä oli aika jälleen levittää joogamatto lattialle ja yrittää aktivoida lihastoimintaa fitnespallon sekä muiden apuvälineiden avulla..

Siellä matolla taas tänä aamuna makaillessani, takareisiäni venytellen muun kropan ohella sekä mieltäni rauhoittaen koko kehoa venyttävissä asanoissa, tulin miettineeksi cardion merkitystä. Cardiota suositeltiin minulle tehtäväksi muutaman kerran viikossa, jotta hapen kulkua lihaksiini ylläpidettäisiin. Cardiotreenin tarkoitushan on vahvistaa verenkiertoelimistön toimintaa ja näin myös fyysistä sekä henkistä olotilaa. Kyllähän kaikki tietää miten hyvän fiiliksen juoksulenkistä saa?
Nilkkani vammautumisen jälkeen itselläni on nyt ilmentynyt selkeä puutetila ja koen fyysisen jaksamiseni lopahtaneen kuin kissan häntä. Keho ilmoittaa erilaisilla tuntemuksilla pitkäkestoisen hikeätuottavan toiminnan puutteesta. Saattaahan se myös olla vain urheiluaddiktin päänsisäinen tuntemuskin, mutta edellispäivän kuntopyöräily tuntui kuitenkin liian raskaalta omaan kuntooni nähden ja aloin panikoimaan yleiskuntoni romahtamisestakin. Viikkoja on nyt takana 6 eikä todennäköisesti vielä moneen viikkoon ole tiedossa juoksulenkkejä, crosstraineriä tai flowjoogaa.

Aloin sitten miettimään joogan ja cardiotreenin vaikutusta treeninäkökulmasta sekä etsimään tietoa asiasta. Kyseenalaistajia on monia – jooga mielletään liian usein pelkästään hiljaa lotus asanassa istumiseksi ja hymisemiseksi, vaikka se voi todellisuudessa olla paljon muutakin. Jotkut saattavat nyt kapinoida tätä tietoa ja lähestymistapaa vastaan, sillä joogaahan ei mielletä treeninä vaan elämäntapana, mutta myönnän tässä nyt, että itselleni jooga on molempia -jos olet koskaan tehnyt 1,5h mittaisen dynaamisen jooga flow- tai vinyasaharjoitteen, tiedät mistä puhun. Lihasten käyttö, staattisten asanoiden pito, jatkuva flow lattiatasosta ylösnousuineen ja tasapainoiluvariaatioista pääalaspäin tapahtuviin taiturointeihin on fyysisesti todella rankkaa. Ja harjoitteen pituus yltää pulssitasoineen cardion asettaman määreen leikiten. Hiki virtaa ja sydän hakkaa tasaisesti lujaa. Hengästynyt olen ollut aina, ihan niin kuin vierusmatolla olevatkin ja saattaisinpa jopa uskaltaa väittää, että useat salilla kävijät eivät 1,5h dynaamiseen harjoitteeseen kykenisi tai ainakin yllättyisivät positiivisesti sen fyysisestä haasteellisuudesta. Kannattaa kokeilla ennen kuin tuomitsee. Eikä se joogan treenimäisyys poista sitä hyvänolontunnetta mihin sillä pyritään -kaikki on kuitenkin aina itsestään kiinni.

Cardiotreeninhän mielletään pääasissa liittyvän rasvanpolttoon sekä painon pudotukseen – näkeehän lenkkipoluilla ja kadunvilinässä eri-ikäisiä vastaankulkijoita tuulipuvuissaan tai lenkkikamoissaan huhkivan eteenpäin; joillakin painonpudotus mielessä, joillakin peruskunnon parantaminen, jotkut vaan imemässä raitista ilmaa. Itsekin olen sitä tehnyt omista syistäni, kukapa ei. Mutta tosiasia on, että moni painonpudottaja aloittaa innoissaan pitkät tasaiset kävely tai juoksulenkit ja aluksi muutamien kilojen painonpudotus saadaankin aikaan, mutta sitten valkenee uusi totuus: mitä enemmän cardiotreeniä teet sitä suorituskykyisemmäksi elimistösi muuttuu ja keho muuttuu vahvemmaksi, lihakset vahvistuu ja koko neurologinen järjestelmä toimii nopeammin ja nopeammin..  eikä paino putoakaan enää samaa tahtia. Cardion varsinainen merkitys ei siis ole se painonpudotus vaan nimenomaan verenkiertoelimien vahvistaminen. Cardiotreeni toimii siis sydämen kautta ja sydänhän on erittäin tärkeä lihaksemme, se tuskin kenellekään tulee yllätyksenä. Mutta jos pyrkimyksenäsi on muidenkin lihasten kasvu ja/tai niiden muokkaaminen, täytyy treeniin sisältyä voimaharjoittelua jollakin tasolla cardion lisäksi. Pelkällä cardiotreenillä ei tätä tapahdu -päinvastoin. Näytin itsekin kuivalta tikulta juostessani aikoinaan niitä lenkkipolkuja. Jalkojen lihaksisto kului samaa vauhtia kilometrien taittuessa kuin lenkkareiden pohjatkin.

Jos siis mietit, voiko joogalla saada cardiotreenin aikaan, niin tutkimuksissa joita luin kävi ilmi, että joogalla on yhtä paljon sydämen terveyttä ylläpitäviä vaikutteita kuin esim. lenkkeilyllä. Ihana uutinen joogaa rakastaville ja niille, joiden agenedaan ei mahdu muuta treeniä: jooga on yhtä hyvä kuin lenkkeily, uinti, pyöräily tai soutu alentamaan riskiä sairastua sydän -ja verisuonitauteihin. European journal of Preventive Cardiologi on tutkimuksissaan selvittänyt, että liikkeeseen perustuvissa jooga suuntauksissa kuten vinyasa, hatha ja Iyeangar on korkeaan verenpaineeseen, ylipainoon, kehon rasvapitoisuuteen sekä kolesterolipitoisuuksiin suora kiistämätön vaikutus. Myös meditatiivisen joogan on todettu vaikuttavan positiivisesti stressiin ja sitä kautta alentavan riskiä. Että joogako sitten ei riittäsi?

Onhan se tietenkin selvää, ettei kipeällä nilkalla pysty vielä dynaamiseen harjoitteeseen, joten kuntopyöräily on tällä hetkellä oma keinoni vahvistaa sydäntäni sekä varmistaa ettei kuntoni kokonaan romutu. Viime viikolla tehty magneettikontrollikuvaus toi esiin lisää rajoitteita, sillä poikkimenneitä ligamentteja olikin lopulta sen aiemman diagnoosin lisäksi kolme sekä lisäksi muutama luukin oli saanut ruhjeita. Eipä tuo siis ihme, jos on särkenyt ja hermojakin kiristänyt

Henkilökohtaisesti uskon onnellisuuden voimaan! Uskon myös ystävällisyyden ja onnellisuuden kulkevan rinnakkain; ei vain muita kohtaan vaan oman hyvinvoinnin tavoittamiseksi. Aion siis olla itselleni ystävällinen ja armollinen – annan itselleni aikaa parantua, kuuntelen kehoani, laiskottelen ja venyttelen jos siltä tuntuu. Itken jos itkettää, kiukuttelen kun se on sopivaa. Olen ihminen hymyni takana, joka pakenee juuri nyt pimeyden mörköä ja pyrkii tasapainoon.

Love, K.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla